Kuuden vuoden sukellus aatteen ja sen pioneerien maailmaan 

Suomalaisella osuustoiminnalla oli reilun puolentoista vuosikymmenen pituinen yhteinen alkuvaihe ennen liikkeen vakavaa repeämistä sisällissodan alla 1916-17 kahteen heimoon, pellervolaisiin ja edistysmielisiin. Johtajiensa mukaan niitä kutsuttiin myös gebhardilaisiksi ja tannerilaisiksi. Uudelleen yhdistymiseen kului aikaa sata vuotta, vaikka kansainvälinen aate ja juuret olivatkin molemmille yhteisiä. Jäsenistön ammatti- ja asuintausta sekä etenkin politiikka erottivat pitkään.  

Nyt osuustoiminta on jälleen järjestöllisesti yhdistynyt. Osuusliike Elanto fuusioitui kilpailijansa HOK:n kanssa 2004 ja palasi takaisin SOK:hon. Tradeka puolestaan liittyi nykyisen Osuuskuntien keskusjärjestö Pellervon jäseneksi 2017. Myös muutamat Suomen EU-jäsenyyden alla etäisyyttä ottaneet osuuskaupat ovat palailleet takaisin Pellervoon.  

Osuustoiminta on jäänyt suomalaisessa kaunokirjallisuudessa kokonaan kuvaamatta. Elämäkerroista, muistelmista ja tutkimuksista löytyvää tietoa olen tässä yhdistänyt, tulkinnut ja vertaillut. Osa tulkinnoistani tietenkin on subjektiivisia.      

Aivan liikaa osuustoimintaa on monesti hehkutettu vain juhlapuheissa – ja sitten autuaasti unohdettu se arkisia toimia ja päätöksiä tehtäessä. Siksi päättäjien kannattaa pitää puheet realistisina ja miettiä tärkeät toimet myös aatteen kannalta. Joka tapauksessa jokainen uusi sukupolvi hakee itselleen ne arvot, joiden takana se aidosti itse voi elää ja toimia. Nykynuorille ei näytä elämässään olevan tarjolla mitään työuraa suurempaa tarkoitusta, ja siitäkin he joutuvat yleensä kovasti taistelemaan. 1900-luvun alkuvuosina, jolloin Suomea kestävällä tavalla rakennettiin, tilanne oli kiehtovalla tavalla toinen.    

Dokumentaarista proosaa

Kirjan päähenkilöt ja tapahtumat ovat totta, mutta kaunokirjallisella tyylillä kuvattuina. Kuvaus perustuu kirjallisiin lähteisiin, jotka kerron kirjani loppusivuilla. Mukana on monia muutoin jo unhoon painuneita, mutta herkullisia aikalaiskuvauksia. Keskeisiä kirjallisia lähteitä on viitisenkymmentä ja lisäksi noin sata toissijaista lähdettä. 

Mutta mitä nämä henkilöt todella aikoinaan keskustelivat, ajattelivat ja tunsivat? Se on vain kirjoittajan dramatisointia, mielikuvitusta ja aiheeseen eläytymistä. Tämä ei ole tieteellinen tutkimus vaan asiadraamaa, joka kuvaa pioneerien elämäntyötä, suhteita, yhteistyötä ja heitä innoittaneen aatteen ja toiminnan kehitystä. Oman ajattelun 

kypsyminen on yksi tarinan punoslangoista. Tärkeämpi lanka, oikeastaan lankojen vyyhti, on osuustoiminnan ja suomalaisen yhteiskunnan jatkuva vuorovaikutus. 

Tunnetuista johtajista löytyi tietysti paljon vanhoja lähteitä, joita yhdistin ja vertailin. Mutta kun halusin tarinaan mukaan myös hyvin tavallisten ihmisten, osuuskuntien jäsenten, näkökulman, niin lähteitä ei paljoa löytynytkään. Niin päädyin käyttämään lyhyesti oman vaatimattoman talonpoikaissukuni vaiheita, hajanaista perimätietoa ja niistä ajoista kertovia yleisluontoisia lähteitä. Siinä sepitteen osuus pakostakin on suuri.                       

Tämäntyyppinen asiadraama on eri nimillään ollut yleisempää journalismissa, mutta suomalaisessa kirjallisuudessa harvinaista. Aikoinaan Paavo Rintala ja nykyisin Raija Oranen ovat kuitenkin olleet minulle rohkaisevia esimerkkejä. Ilman 25 vuoden toimittajan kokemustani osuustoimintajärjestön eri tehtävissä en tätä olisi pystynyt kirjoittamaan.

Toimittajana en kumarra, mutta en myöskään kaada päähenkilöiden kuvia. Päädyin  siihen, että jokainen heistä on niin sanotun sankaruutensa eri tavoin ansainnut. Kaikille heille kuitenkin kertyi lisää särmää ja kiinnostavuutta. Myös monia yllättäviä asioita paljastui kuusi vuotta vaatineen tutkimus- ja kirjoitustyön aikana.

Varjoon jäänyt ratkaisija

Tunnettu historiallinen ihme tapahtui, kun pieni Suomi lopulta selvisi itsenäisenä hyvin yllättävästä talvisodasta, heti sen perään uuvuttavasta jatkosodasta ja vielä ovelan Stalinin pakottamana Lapin sodastakin entisiä aseveljiä, saksalaisia, vastaan.

Osuustoiminta oli yksi kansakunnan kestävistä perustekijöistä. Lisäksi osuustoiminnan tunnetut vaikuttajat Kyösti Kallio, Väinö Tanner ja J. K. Paasikivi olivat ratkaisevina päättäjinä pelastamassa maata sotien kurimuksesta.         

Etenkin Suomen ensimmäisen tasavallan ja suomalaisen osuustoimintaliikkeen synty ja kehitys kietoutuivat yllättävän tiiviisti yhteen. Tasavalta ennen talvisotaa nojasi vahvasti kolmeen tunnettuun arvoon: kotiin, uskontoon ja isänmaahan. Tässä niiden rinnalle neljänneksi nostetaan perustellusti myös suomalainen osuustoimintaliike.

Sotien jälkeen osuustoiminta kuitenkin vähitellen menetti alkuperäisen ja ihmisiä innoittaneen  kansanliikkeen  luonteensa. Silloin alkoi suurten etujärjestöjen, etenkin SAK:n ja MTK:n sekä punamultapuolueiden,dominoima kohtalaisen vakaa aika, jota kesti puoli vuosisataa. Osuuskuntien todellinen omistajuus kuitenkin pääsi rappeutumaan ja liike osittain menetti dynaamisen luonteensa.  Liiketoiminnan tappiot useissa yrityksissä kasvoivat. 

Kaikki kertyneet isot ongelmat kohdattiin rajun talousmurroksen ja laman keskellä 1990-luvulla niin pellervolaisessa kuin vielä selvemmin edistysmielisessä leirissä. Useita suuryrityksiä kaatui ja hävisi. Niihin kuului esimerkiksi Tuottajain Lihakeskuskunta (TLK), jota MTK yritti ohjailla, mutta hyvin huonolla menestyksellä. TLK ajautui hyvin vaikeisiin ja pitkäaikaisiin kilpailutilanteisiin todellisten omistajiensa eli suurimpien alueellisten osuusteurastamojen (Itikka, Lihakunta ja LSO) kanssa. Ne päättivät lopettaa koko TLK:n ja jakoivat sen omaisuuden keväällä 1991. Karjaportti tuki äänestyksessä TLK:ta, mutta hävisi, ja joutui siitä myöhemmin kärsimään. Työväen osuustoiminnan puolella konkurssin tekivät Haka ja Kansa vuonna 1994. Puolueista Suomen Kommunistinen Puolue (SKP) teki sekavien vaiheiden jälkeen konkurssin marraskuussa 1992.  

Mutta 1990-luvun talousmurroksesta selvinneet ovat sittemmin uudistuneet ja toipuneet, monet hyvinkin vahvasti. Niihin kuuluu myös nykyinen Tradeka, joka myi pois sekä kauppa- että hotellitoimintansa.    

Pitkän aikajänteen edut ja rajoitteet

Aikakauslehtityössä opin rakastamaan napakkaa kerrontaa. Myös kuvitus on minulle aina oleellinen osa itse tarinaa. Tässä on mukana noin 300 kuvaa noin 400 sivulla. Dokumentaaristen, harkittujen valokuvien lisäksi olen käyttänyt myös tyttäreni, ammattikorkeakoulun graafiselta linjalta valmistuneen medianomi Aija Karjalaisen tapahtumia elävöittäviä ja pelkistäviä piirroksia.

Tarinan mukana kulkee myös noin 70 lyhyttä asia-artikkelia tai tietoiskua, jotka olen erottanut taitolla ja typografialla. Tämä teos on, kaupallisten kustantajien kauhuksi, siis kauno- ja tietokirjan yhdistelmä. Kritiikkiä varmasti tulee, mutta ratkaisuilla on perusteensa.

Kun tämä aiheeni ei ole vain yhtenäistä draamaa, niin artikkelien ja tietoiskujen tehtävä on sitoa, tukea ja täydentää tarinaa. Lukijan on myös helppo hyppiä sellaisten yli, jos otsikko ei kiinnosta tai aihe on jo tuttu. 

Osuustoimintaa, sen historiaa ja ajattelun kehitystä tuntemattomille kirjan sisältö antanee eniten. Toivon hartaasti, että tämä teos tavoittaisi myös nuoria, opiskelijoita ja kirjastoja esimerkiksi edullisempana sähköisenä e-kirjana (pdf), joka on noin puolta edullisempi, kun myös postituskulutkin säästyvät. 

Käyttämäni poikkeuksellisen pitkä aikajänne – 1800-luvun lopulta nykypäivään – mahdollistaa yhteiskunnan merkittävien muutosten esille saamisen. Muuten se ei kunnolla onnistu. Tämä on myös keskeinen syy siihen, miksi päädyin täydentämään tarinaa lyhyillä asia-artikkeleilla ja tietoiskuilla. Ne auttavat lukijaa pääsemään sisälle vuosikymmenten ja toimintatapojen isoihin muutoksiin. Proosan muotoon niitä oli vaikea sovittaa. 

Evoluutio voittaa revoluution

Myös osuustoiminta vaikuttaa yhteiskunnan kehittymiseen, mutta mikään pikalääke puutteisiin se ei koskaan ole. Työ vaatii tavoitteellisuutta, pitkäjänteisyyttä ja myös yhteishenkeä.

Kyse on pohjimmiltaan evoluutiosta, ei revoluutiosta. Demokraattisissa ja kehittyneissä maissa evoluutio on varmin tie kestävään edistykseen. Silti suurten ongelmien ratkaisu usein on demokraattisissakin maissa tuskaisen vaikeaa. Demokratiaa parempaa järjestelmää ei kuitenkaan ole löydetty ainakaan vielä. 

Mutta osuustoiminnan syntyessä Suomi ei ollut vielä kehittynyt maa, mikä onkin yksi sen kiehtovista erikoispiirteistä. Nyt 2000-luvulla suomalainen osuustoiminta on osoitettu maailman vahvimmaksi, kun jäsenmäärät ja liikevaihdot suhteutetaan maan asukaslukuun ja bruttokansantuotteeseen.   

Suomalaisen osuustoiminnan syksyllä 2024 täyttyvä 125 vuoden värikäs kehityskaari on  rohkaiseva esimerkki maailmalle. Kerron merkittävät onnistumiset, mutta usein isot virheet ovatkin niitä kaikkein opettavimpia. Avoimen tiedonvälityksen ja aitojen analyysien puolesta olen toimittajana joutunut usein jopa taistelemaan. 

Tälle kirjalle löytyy yksi hieman samantyyppinen edeltäjä, Osuustoiminnan juurilla – Aatteen sankareita vai veijareita?  Sen julkaisin puoliksi yhdessä KTT Kari Inkisen kanssa jouluksi 2012. Otin siitä rohkeasti 1600 kappaleen painoksen, joka on nyttemmin kuulemma mennyt kokonaan, mutta pitkällä kymmenen vuoden myyntiajalla. 

Nykyisin myös Pellervo on valitettavasti luopunut tällaisten kirjojen julkaisemisesta. Niinpä minä lopulta yrittäjähengellä ja riskit ottaen päädyin julkaisemaan tämän omakustanteena ja kokeilemaan ensi kerran myös sähköistä e-kirjaa.

Kiitokset tukijoille!

Kiitän tähän työhön kannustamisesta ja arvokkaista asiantuntijalausunnoista Osuustoiminta-lehteni analyytikkotiimiin vuodesta 1995 alkaen kuuluneita ekonomi Jorma Savolaista ja ekonomisti Yrjö Kotisaloa sekä Pellervon valtuuskunnan edellistä puheenjohtajaa  Seppo Rytivaaraa, joka toimi Kainuun OP:n toimitusjohtajana. 

Kiitän lämpimästi myös kaikkia apurahoittajia: Journalistisen kulttuurin edistämissäätiötä (JOKES), Kuluttajaosuustoiminnan säätiötä (Tradeka), Hannes Gebhardin rahastoa (Pellervo), Väinö Tannerin säätiötä ja Suomen Osuuskauppojen Keskuskuntaa (SOK).

Ilman niitä kaikkia tämä pitkäjänteinen työ ei olisi koskaan valmistunut. Tämän kirjan olen kuitenkin tehnyt nimenomaan lukkarinrakkaudesta hyvään aatteeseen kuuden vuoden työtunteja lainkaan laskematta. Varmaankin moni pitää minua vähintäänkin puolihulluna, ja ehkä ihan aiheesta. Mutta on hyvä, kun kuitenkin sain tämän pitkään haaveilemani työn tehtyä. Keräsin aineistoa tähän jo työvuosinani osuustoimintajärjestössä.

Tarina toivottavasti puutteistaan huolimatta kiinnostaa lukijoita kuten se näin pitkään on kiehtonut kirjoittajaakin. Minut voi saada kiinni alla olevasta sähköpostista. Asialliseen lukijapalautteeseen yritän parhaani mukaan näillä nettisivuilla (www.tarinatupa.fi) vastailla.